Chief Operating Officer - Revire
Me uskomme luottamukseen, avoimuuteen ja jatkuvaan oppimiseen. Näiden arvojen pohjalta rakennamme tulevaisuuden menestystä – ja etsimme operatiivista johtajaa, joka jakaa tämän näkemyksen.
Revire on vuonna 2015 perustettu kotimainen perintäpalveluyhtiö, joka tarjoaa vastuullisia ja inhimillisiä ratkaisuja erityisesti julkisen ja julkisomisteisen sektorin
organisaatioille. Yhtiön päätoimipaikka sijaitsee Lahdessa, ja se työllistää noin 40 perintään erikoistunutta asiantuntijaa. Revire on kasvanut vahvasti julkishallinnon tarpeisiin vakiintuneeksi toimijaksi ja tunnetaan erityisesti henkilökohtaisesta asiakaspalvelustaan, selkeästä toimintamallistaan sekä kyvystään vastata nopeasti asiakkaiden muuttuviin
tarpeisiin.
Haussa operatiivinen johtaja (COO)
Etsimme nyt Revirelle operatiivista johtajaa johtamaan muutosta ja kasvua perintäalalla. Perintäala on murroksessa: teknologia, asiakasodotukset ja yhteiskunnallinen vastuu muovaavat kenttää jatkuvasti. Tässä muutoksessa on mahdollisuus – ja me haluamme johtajan, joka tarttuu siihen. Etsimme johtajaa, joka ymmärtää, että todellinen muutos alkaa kyvystä nähdä toisin.
Operatiivinen johtaja johtaa noin 40 hengen kasvavaa organisaatiota ja raportoi suoraan Reviren hallitukselle. Tehtävän ensimmäiset vuodet painottuvat kolmeen pääalueeseen:
Kilpailukyvyn ja myyntikyvykkyyden rakentaminen: Rakennat voittavan tarjoustavan ja myyntiprosessin, johon kuuluu sekä julkisen sektorin kilpailutusten hallinta että yksityisen sektorin asiakashankinta. Voittaminen kilpailutuksissa ei ole meille vain tarjouslaskentaa – se on strategista ajattelua, jossa yhdistyvät asiakasymmärrys, arvolupaus ja tarkkaan hiottu tehokas toteutus.
Uusien palveluiden kehittäminen ja skaalautuvuus: Johdat palvelukehitystä kohti kokonaisratkaisuja, joissa digitalisaatio, automaatio ja asiakaslähtöisyys kulkevat käsi kädessä. Perinteisen perintäpalvelun rinnalle nähdään integroitavina muun muassa laskujen elinkaaripalvelut, asiakaslaskutus, reskontrapalvelut ja rahoitusratkaisut – muodostaen kilpailukykyisen ja asiakasarvoa kasvattavan palvelukokonaisuuden.
Kulttuurin ja henkilöstön johtaminen muutoksessa: Reviren tarina tähän pisteeseen on ollut hieno kasvutarina, ja se on toiminut jo vuosia perintämarkkinassa erinomaisella asiakaspalvelukyvyllään. Johdat muutosta niin, että tämä vahvuus säilytetään myös jatkossa, henkilöstö pysyy motivoituneena ja liiketoiminnan tavoitteet selkeinä.

Millaista operatiivista johtajaa etsimme?
Arvostamme kokemusta palveluiden kehittämisestä, mutta vielä enemmän arvostamme rohkeutta kasvattaa ja laajentaa liiketoimintaa strategisesti – myös tilanteissa, joissa toiminta siirtyy julkiselta sektorilta yksityiselle. Aiempi kokemus perintäalalta, rahoituspalveluista tai muusta säädellystä palveluliiketoiminnasta katsotaan eduksi.
Operatiivisella johtajalla tulee olla aiempaa näyttöä liiketoiminnan kannattavasta kasvattamisesta ja palveluliiketoiminnan johtamisesta sekä kehittämisestä – erityisesti myyntiputken ja palveluportfolion rakentamisesta.
Etsimme johtajaa, joka kykenee purkamaan monimutkaiset ilmiöt hallittaviksi kokonaisuuksiksi ja rakentamaan niistä skaalautuvia palvelumalleja tukemaan liiketoiminnan kasvua ja asiakasarvoa teknologiaa hyödyntäen ja hyvällä liiketoiminnan kannattavuustasolla.
Etsimme johtajaa, joka osaa rakentaa voittavia tiimejä ja koukuttavia asiakaskohtaamisia sekä meidän että asiakkaiden menestymiseksi. Johtajan on tärkeä pystyä voittamisen lisäksi ratkaisemaan myös vaikeita ja haasteellisia asioita.
Etsimme ihmisten johtajaa, jolla on kyky johtaa ja innostaa kasvavaa +40–50 hengen organisaatiota ja toteuttaa muutosohjelmia, joissa strategia ja arjen tavoitekeskeinen tekeminen kytkeytyvät tiiviisti toisiinsa. Etsimme rohkeutta katsoa asioita uudella tavalla, kykyä seistä omien näkemysten takana ja taitoa innostaa tiimi mukaan digitaaliseen kasvumatkaan.
Me uskomme luottamukseen, avoimuuteen ja jatkuvaan oppimiseen. Näiden arvojen pohjalta rakennamme tulevaisuuden menestystä – ja etsimme operatiivista johtajaa, joka jakaa tämän näkemyksen ja ryhtyy sanoista tekoihin.
Miksi valita meidät?
Mielenkiintoinen lähtötilanne: Tämä on ainutlaatuinen hetki tulla johtamaan Reviren kasvua ja muutosta. Pääset muotoilemaan yhtiön suunnan mielenkiintoisessa vaiheessa, jossa yhdistyvät vahva perintäalan asiantuntemus, vankka julkisen sektorin asiakaspohja sekä uuden kasvun rakentaminen myös yksityisellä puolella. Saat ympärillesi osaavan hallituksen ja tuen, mutta myös vapauden toteuttaa muutosta omalla johtamisotteellasi. Mikäli sytyt kasvusta, uusien palvelukokonaisuuksien rakentamisesta sekä ihmisten johtamisesta, niin tämä mahdollisuus saattaa olla juuri sitä mitä etsit!
Mahdollistava kulttuuri: Kulttuurissamme saat olla juuri sellainen kuin olet. Meillä arki on enemmän kuin vain työntekoa ja haluamme antaa mahdollisuuden ihmisillemme kukoistaa omalla alallaan. Tavoitteenamme on mahdollistaa omalla tekemisellämme kaikille mutkattoman työarjen, jossa jokainen voi luoda itsensä näköisen uran. Ilmapiirimme on tukeva, avoin, mukaansa tempaava ja pirskahteleva ja haluamme tutustua toisiimme ihmisinä. Meillä arkeen kuuluu uusia oivalluksia, kaverin kannustamista ja merkityksellisiä keskusteluita. Seikkailuhenkisyys ja laatikon ulkopuolelta-ajattelu on DNA:ssamme.
Joustavuus: Meihin luotetaan, joten olemme myös valmiita joustamaan. Emme etsi ihmistä lokaatioon, vaan sopivaa johtajaa. Meillä voit valita työskentelyn joustavasti joko toimistolla tai hybridimallilla. Tulokset ratkaisevat enemmän kuin asuinpaikkasi.
Monipuolinen palkitseminen: Palkitsemismallimme koostuu peruspalkasta sekä tuloksiin perustuvasta liikkuvasta osasta. Palkasta keskustellaan tarkemmin ensimmäisissä keskusteluissa Nawian kanssa sekä prosessin edetessä hallituksen kanssa.
Kiinnostuitko?
Hienoa! Nawia toimii Reviren yhteistyökumppanina tässä rekrytointiprosessissa. Nawian osalta prosessista vastaava Jari Auronen, joka toimii yhteyshenkilöinä kaikissa rekrytointiprosessin vaiheissa.
Jari Auronen
Puh. 040 8388 064
Email: jari.auronen@nawia.fi
Näin rekrytointiprosessi etenee
Vaihe 1: Hakuaika 19.8.-3.9.
CV:n ja hakemuksen toimittaminen Nawian rekrytointijärjestelmään hakuajan puitteissa. Lisätietojen kysyminen tehtävästä Nawian konsultilta Jari Auroselta.
Vaihe 2: Nawian haastattelut ja päätökset jatkosta
Videohaastattelu Nawian konsultin Jarin kanssa hakuaikana sekä syyskuun alkupuolella. Päätökset jatkoon etenevistä hakijoista ja viestintä kaikille hakijoille tehdään syyskuun loppuun mennessä.
Vaihe 3: Reviren hallituksen haastattelut
Reviren hallituksen haastattelukierrokset syys-lokakuussa.
Vaihe 4: Referenssien tarkistus ja mahdollinen henkilöarviointi
Referenssien tarkistaminen ja mahdollisesti toteutettavat henkilöarvioinnit prosessin loppuvaiheessa.
Vaihe 5: Valintapäätökset, sopimuksen solmiminen ja viestintä
Haastattelukierrosten ja arviointien jälkeen Reviren hallitus tekee valintapäätöksen operatiivisesta johtajasta ja aloittaa sopimusneuvottelut. Tavoitteena on, että operatiivinen johtaja pääsee aloittamaan tehtävässä loppuvuodesta, riippuen irtisanomisajoista.

- Locations
- Lahti
- Remote status
- Hybrid
