AutoVex
Head of Sales
AutoVex
AutoVex-palvelu lanseerattiin keväällä 2018, ja konseptia hiottiin kuuntelemalla kuluttajia ja autoliikkeitä herkällä korvalla. Vuonna 2025 AutoVexiä käyttävät jo kaikki Suomen suurimmat autoliikkeet, sekä sadat keski- ja pienikokoisetkin. Tavoitteenamme on mullistaa tapa, jolla kuluttajat myyvät autojaan, samalla jatkaen alan markkinajohtajana Suomessa. Lue lisää AutoVexin toiminnasta blogin kautta.
Head of Sales
AutoVex on kasvanut hurjaa vauhtia viimeisen vuoden aikana myyntiorganisaation koon nelinkertaistuessa. Kasvumme ansiosta etsimme tiimiimme henkilöä Head of Sales rooliin viemään myyntimme uudelle tasolle. Tulet laittamaan myynnin prosessit kuntoon rakentaen toimivan alustan sille, miltä Autovexin myynti näyttää tulevaisuudessa. Tehtäväsi on selkeyttää myynnin mallit, tavat tehdä myyntiä ja toiminta asiakkaiden suuntaan sekä toimia esihenkilönä kahdelle asiakkuuspäälilkölle. Kasvatat tiimiä, luot selkeän strategian liiketoiminnan kasvattamisen suhteen ja viet Autovexin myynnin seuraavalle tasolle. Teet läheistä yhteistyötä yhdessä esihenkilösi Oskarin kanssa toimien myös erillisessä myynnin johtoryhmässä.
Vaikka ensi alkuun tehtäväsi keskittyy toimintojen kehittämiseen, toivomme olevasi henkilö, joka nauttii myös itse asiakasrajapinnassa toimimisesta ja mahdollisesta asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden etsimisestä. Kykenet tarvittaessa avaamaan itse asiakkuuksia ja et pelkää oman esimerkin näyttämistä myyntityön osalta. Persoonan osalta etsimme henkilöä, joka ei tyydy olemassa olevien asioiden ylläpitämiseen vaan sen sijaan innostuu uuden rakentamisesta.
Mitä etsimme?
-
Kokemuksesi
🚗 Omaat kokemusta myyntitiimin vetämisestä
🚗 Omaat vahvaa kokemusta muutosjohtamisesta
🚗 Omaat kokemusta SaaS-bisneksestä
🚗 Omaat sujuvan suomen ja englannin kielen taidon
-
Työpersoonasi
🚗 Olet innovatiivinen asioiden rakentaja, et ainoastaan ylläpitäjä
🚗 Työotteesi on itseohjautuva ja olet omimmillasi nopeasti eteenpäin menevässä työympäristössä
🚗 Viet asioita eteenpäin omaten "miksi odottaa huomiseen jos asian voi tehdä tänään" asenteen
-
Eduksi laskettavat asiat
🚗 Omaat vahvan ymmärryksen datasta ja sen hyödyntämisestä liiketoiminnan kasvattamisessa
🚗 Sijaintisi on PK-seudulla
AutoVex numeroita
- Lanseerattu
- Työntekijää
- + tuhatta myytyä autoa
- Asiakkaiden arvosana (max 5)
Tiimi kasvun takana
- 10 softapuolen ammattilaista
- 4 markkinoinnin ammattilaista
- 1 HR ammattilainen
- 1 talouspuolen ammattilainen
- 17 myynnin ammattilaista
- Johto + esihenkilöt
Miksi AutoVex ja tämä tehtävä?
Tässä tehtävässä pääset aidosti rakentamaan jotain uutta. Kädenjälkesi tulee näkymään niin tiimin kasvussa kuin Autovexin tavassa tehdä myyntiä. Pääset tuomaan oman näkemyksesi ja visiosi vahvassa kasvussa olevan yrityksen arkeen. Pääset vakavaraiseen yritykseen, jossa yhdistyy norjalaisen pääomistajana toimivan pörssiyhtiö Vendin muskelit nopeasti etenevään AutoVexin toimintaympäristöön, jossa kyetään tekemään lokaaleja nopeita päätöksiä.
Tehtävä on täysin uusi, jota kautta palkkamalli tulee määrittyymään ja muokkautumaan matkan aikana. Arvioitu vuosiansiotavoite tehtävässä määräytyy osaamisen ja kokemuksen mukaan liikkuen 70.000 € - 100.000 € haarukassa, josta pohjapalkan osuus on arviolta 80% ja bonuksien 20%.
Prosessin eteneminen
Rekrytointi hoidetaan yhteistyössä Autovexin rekrytointikumppani Nawian kanssa. Itse työsuhde muodostetaan Autovexin ja valitun henkilön välille. Nawia hoitaa alustavat puhelinkeskustelut, jonka jälkeen rekrytointiprosessista ottaa vastuun Autovex. Prosessi pitää sisällään edenneille ehdokkaille live tapaamisen Autovexin edustajien kanssa (mahdollinen tuleva esihenkilösi Oskari & yrityksen CEO) johon kuuluu case study - tehtävä ja tämä osio keskittyykin enemmän sinun kokemukseen ja osaamiseen. Tästä vaiheesta jatkoon edenneet tulevat vielä tapaamaan AutoVexin edustajia toiseen otteeseen ja tämän tapaamisen tarkoitus on fokusoida osaamisen lisäksi kulttuurisopivuuteen.
Tsemppiä rekrytointiin!
Hannu Pelli. +358(40) 1633 625, hannu.pelli@nawia.fi