Leading Expert, Senior Advisor
Prime Construction
Gallantilla olet enemmän kuin työntekijänumero
Olemme moderni, yksi Suomen nopeimmin kehittyvistä taloushallinnon asiantuntijataloista. Tarjoamme hyvät mahdollisuudet kehittyä ja kasvaa roolissasi, vauhdikkaastikin etenevien tulevaisuuden menestystekijöiden siivittämänä. Sinulla on ainutlaatuinen mahdollisuus kehittyä osana innostunutta ja asiantuntevaa tiimiä sekä rakentaa kanssamme merkityksellistä yhteiskuntaa asiakkaidemme menestystä mahdollistavien palveluidemme parissa.
Gallantilla et ole vain työntekijänumero muiden joukossa, vaan tärkeä ja kaivattu osa porukkaamme. Me todella odotamme sinua ja haluamme hurmaantua sinusta. Hurmaat meidät hyvin todennäköisesti, mikäli sinusta löytyy vähän enemmän kuin ripaus reippautta ja rohkeutta. Uskallat tarttua tehtäviin ja toimit itseohjautuen iloisesti. Viitsit ja välität auttaa kollegaa ja koet merkityksellisyyttä alan tehtävistäsi.
Haussa Leading Expert
Leading Expert -rooli yhdistää vahvan talousosaamisen, asiantuntijatyön ja näkyvän roolin sekä asiakasrajapinnassa että organisaation ulkopuolella. Rooli sopii henkilölle, joka haluaa olla sekä luotettava asiantuntija että segmentin kasvot – osallistuen esimerkiksi asiakastapaamisiin, tapahtumiin, webinaareihin, koulutuksiin ja LinkedIn-näkyvyyteen.
Tehtävässä toimit osana asiantuntijatiimiä ja osallistut aktiivisesti myös asiakastyöhön – esimerkiksi controllerin, talousasiantuntijan tai projektikumppanin roolissa. Et ole vastuussa suorasta myynnistä, mutta osaat tunnistaa asiakkaan tarpeet, keskustella heidän kanssaan liiketoimintahaasteista ja viedä signaalit eteenpäin organisaation sisällä. Lisäksi osallistut sisäiseen kehitystyöhön, koulutusten pitämiseen ja uuden osaamisen jalkauttamiseen. Olet näkyvä osa tiimiä sekä ulkoisesti mutta myös Gallantin sisällä. Jaat mielelläsi osaamista ja asiantuntemustasi muille.
Roolissa menestyminen edellyttää senior-tason talousosaamista (esimerkiksi CFO:n tai controllerin taustaa), esiintymisvalmiutta ja halua vaikuttaa näkyvästi sekä sisäisesti että ulospäin.
Koska asiakkaamme ovat monipuolisia pärjää meillä parhaiten laajan kokemuksen omaava henkilö. Parhaimmillaan sinulla on kokemusta raportoinnista, sisäisestä ja ulkoisesta laskennasta sekä muista taloushallinnon tehtävistä, mutta myös yksittäisen osa-alueen syväosaaminen on hyvä tausta. Arvostamme myös konsernilaskennan kokemusta.
Kokonaisuudessaan sinulla tulee kuitenkin olla halua auttaa ja konsultoida asiakkaita niin perus - kuin monimutkaisemmissakin asioissa talouden osalta. Kokemusvuosien kannalta etsimämme henkilö omaa noin +-10 vuotta alan kokemusta.
Tärkeää roolissa on uteliaisuus ja kyky viestiä selkeästi, innostavasti ja asiantuntevasti. Persoonana toivomme, että olet energinen, aloitteellinen ja inspiroit muita ympärilläsi.
Rooli muotoutuu osaamisen mukaan, noin 50 % asiakastyötä
Tehtävän palkkahaarukka on 4500€/kk-5500€/kk.
Rooli sopii sinulle, jos haluat tulla oman osaamisalueesi tunnetuksi osaajaksi.
Miksi valita meidät?
-
Eteenpäin katsova kulttuuri ja vahva yhteishenki
Kulttuurissamme saat olla juuri sellainen kuin olet. Meillä arki on enemmän kuin vain työntekoa ja haluamme antaa mahdollisuuden asiantuntijoillemme kukoistaa omalla alallaan. Tavoitteenamme on mahdollistaa omalla tekemisellämme kaikille mutkattoman työarjen, jossa jokainen voi luoda itsensä näköisen uran. Ilmapiirimme on tukeva, avoin, mukaansa tempaava ja pirskahteleva ja haluamme tutustua toisiimme ihmisinä. Meillä arkeen kuuluu uusia oivalluksia, kaverin kannustamista ja merkityksellisiä keskusteluita!
-
Joustavuus ja jatkuva kehittyminen
Meillä ei tarvitse jatkuvasti ylisuorittaa tai vetää pitkää päivää todistaakseen arvonsa. Ketterän hybridityön ja joustavan työajan lisäksi tuemme omanlaisen arjen rakentamista. Omiin asiakkuuksiin saa vaikuttaa, eikä päivien tai viikkojen tarvitse olla identtisiä. Olemme sydämeltämme oppijoita ja tulevaisuuteen suuntautuneita edelläkävijoitä. Ympäristömme on luotu oppimiseen ja kasvamiseen. Esihenkilöt ja Academy tukitoimintomme edesauttavat oman oppimispolun kirkastamisessa. Tuemme osaamisen kehittämistä arjessa niin ajallisesti kuin taloudellisestikin.
-
Monipuolinen palkitseminen
Tarjoamme monipuoliset edut kuten; työkykyvakuutus, työsuhdepolkupyörä, Edenred edut sekä kuukausittaista työajalla tapahtuvaa yhteiskuntavastuullisuutta / liikuntaa.
Rekrytoinnin kulku
Rekrytointi toteutetaan yhdessä Nawian kanssa. Prosessista Nawialla vastaa Hanna-Mari Hannula. Pääset tapaamaan matkan varrella etäyhteyksien/live tapaamisen kautta tulevaa esihenkilöäsi. Tämän lisäksi prosessiin kuuluu mahdollinen lyhyt soveltuvuustesti ja suosittelijoiden tarkastus. Tehtävä alkaa niin pian kuin mahdollista irtisanomisajat huomioiden.