Toimitusjohtaja
Etsimme sinua johtamaan vakaata kasvuamme.

Luotettava kumppani jo 20 vuoden ajan.
Lokki Henkilöstöpalvelut on vakuuttanut asemansa henkilöstöalalla viimeisen 20 vuoden aikana. Tänä päivänä Lokilla työskentelee useita henkilöstökonsultteja eri puolilla Suomea ja toimipisteitä yhtiöllä on yhteensä kahdeksan. Yhtiön henkilöstövuokrausliiketoiminta on keskittynyt erityisesti rakentamiseen, teollisuuteen ja logistiikkaan, kiinteistöhuoltoon ja palvelualoihin.
Lokki on onnistunut luomaan taipaleellaan pitkiä työntekijä- ja asiakassuhteita. Monet yhtiön asiakkaista ja työntekijöistä ovat säilyneet samoina vuodesta 2005 lähtien, mikä on osoitus pitkäjänteisestä työstä. Tulevaisuudessa toimintaa on tarkoitus laajentaa kyseisten henkilöstöpalveluiden osalta myös muualle Suomeen, etenkin kasvukeskuksiin.
Yhtiön viime tilikauden liikevaihto oli hieman yli 8 milj. euroa ja tuloksentekokyky hyvällä tasolla. Lokki työllistää tällä hetkellä noin 20 omaa toimihenkilöä.

Kohti kannattavaa kasvua
Yhtiön tavoitteena on kaksinkertaistaa liikevaihto kannattavasti seuraavan viiden vuoden aikana. Tämän saavuttamiseksi on ensiarvoisen tärkeää kasvattaa yhtiön tunnettuutta ja brändiä systemaattisesti, löytää ja sitouttaa oikeat avainhenkilöt sekä ylläpitää ja kehittää yhtiön vahvaa myyntikulttuuria.
Etsimme tähän kasvuvaiheeseen toimitusjohtajaa, jolla on vahva osaaminen henkilöstöjohtamisesta ja myynnistä sekä kyky rekrytoida osaavaa henkilöstöä Lokin kasvun mahdollistamiseksi.

Millaista johtajaa etsimme?
Sinulla on kokemusta ja näkemystä tuloksekkaasta myynnin ja markkinoinnin yhdistämisestä sekä ymmärrys brändin rakentamisen merkityksestä kilpaillulla toimialalla.
Tunnet taloushallinnon pääpiirteet, yhtiön hallinnon keskeiset elementit sekä budjetoinnin. Ymmärrät kustannusten hallinnan merkityksen matalakatteisen palveluliiketoiminnan rakentamisessa.
Osaat hyödyntää verkostojasi uusien asiakkuuksien avaamiseen ja toimit aktiivisesti eri sidosryhmien suuntaan. Olet innostava esimerkin näyttäjä, joka osaa sitouttaa avainhenkilöt yhteiseen tekemiseen. Seuraat aktiivisesti markkinaa ja osaat ohjata myynnin painopisteitä markkinoiden tarjoamien mahdollisuuksien mukaisesti yhtiön päätoimialojen sisällä.

Tämä rekrytointi tehdään yhteistyössä Nawian kanssa.
Ensimmäinen keskustelu roolista tulee olemaan Nawian Sanna Pellin kanssa. Sen jälkeen tapaat myös Mikko Keskisen Nawialta. Lokilta sinut tapaa hallituksen pj Unto Suksi.
Sannan tavoitat:
sanna.pelli@nawia.fi
Puh. 040 674 4640
linkedin.com/in/sannapelli/